Dave Lindholm

La 16.3. klo 21.00 | Liput 22 / 15€ | K-18
​​​​​​​


Dave Lindholmin uusi albumi V. julkaistaan 2. joulukuuta

Yli 40 vuotta suomalaisen rockmusiikin ytimessä vaikuttanut Dave Lindholm on tehnyt uuden albumin, joka kantaa lyhyesti ja ytimekkäästi nimeä V. Albumi julkaistaan Johanna Kustannuksen kautta 2. joulukuuta 2016. Pitkäsoitolta on ennakkoon julkaistu single nimeltä Pai pai kamaa.

”Tämmöistä levyä en olisi voinut kirjoittaa aiemmin. Tekstit liittyvät siihen mitä elämässä on tapahtunut viimeisten vuosien aikana. V. ei ole synkkä eikä optimistinen vaan moniselitteinen ja syvällinen levy. Samaan aikaan kun on sisällä, niin on myös ulkona ja kiinnittää huomioita siihen mitä ympärillä tapahtuu. Tämä on sujuva levy”, Lindholm kommentoi tulevaa julkaisua.

Dave Lindholmin edellinen suomenkielinen albumi on viime vuonna ilmestynyt Ajaton on ajoissa. Kuluneen vuosituhannen aikana Lindholmia on muistettu myös usein virallisin tunnustuksin. Vuonna 2006 hänelle myönnettiin säveltaiteen valtionpalkinto pitkästä ja tinkimättömästä urastaan. Vuonna 2009 Lindholm sai Juha Vainio -palkinnon ja vuoden 2011 Emma-gaalassa hän pokkasi Erikois-Emman.



Kulttuuritehdas Kehräämö

La 16.3. klo 21.00

Liput 22/15€

​​​​​​​K-18




​​​​​​​​​​​​​​

Ulko-ovet ja ovilipunmyynti (mikäli esitys ei loppuunmyyty) avautuvat tuntia ennen esityksen alkua.​​​​​​​