HERRA YLPPÖ & EX - ESITYS SIIRTYY la 5.9.2020

La 5.9. klo 21.00 | Liput 22€ | K-18 | Seisomakatsomo


HERRA YLPPÖ & EX LÄHTEE KATTAVALLE ALBUMINJULKAISUKIERTUEELLE


Maj Karmasta ja Ihmiset-yhtyeestään tuttu Herra Ylppö juhlistaa
uuden bändinsä esikoislevyn ilmestymistä suuntaamalla lopputalvesta mittavalle Suomen-kiertueelle. Herra Ylppö & EX:n historian ensimmäisen kiertueen liput ovat myynnissä keikkapaikkojen normaaleissa ennakkopisteissä.

”Mielenkiintoista ja hyvällä tavalla haastavaa lähteä taas uuden yhtyeen kanssa keikoille. Elämäni ensimmäinen trio. Soitamme
uuden EX-kokoonpanon biisejä sekä myös IHMISET-yhtyeen matskua. Onkin ollut jo ikävä kuulijoitamme ja kaikki uudetkin
kasvot ovat tervetulleita”, Herra Ylppö kertoo.


Ensimmäisen singlensä ”Parisängyn lakanat” syyskuussa julkaissut Herra Ylppö &; EX valmistautuu parhaillaan helmikuussa ilmestyvän
”Lovi”-debyyttialbuminsa ilmestymiseen. Levy on teema-albumi, jonka kaikki kappaleet kertovat parisuhteen päättymisestä ja eron eri vaiheista.



Kulttuuritehdas Kehräämö

​​​​​​​​​​​​​​Ovet aukeavat 1 h ennen esityksen alkua

Seisomakatsomo

La 5.9. klo 21.00

Liput 22€

K-18

​​​​​​​

Lauantain 21.3. keikka on järjestäjien ja artistin kanssa käydyn keskustelun perusteella siirretty. Korvaava päivä on lauantai 5.9. ja jo lunastetut liput käyvät sellaisenaan uuteen keikkapäivään.

Pyydämme kaikkia lipun ostaneita olemaan kärsivällisiä lippuvaihtojen ja palautusten suhteen. Ensisijaiset toiveemme: lippujen vaihto toiseen esitykseen, toiseen ajankohtaan tai Rakastajien lahjakorttiin. Pääsylipun rahat voidaan myös palauttaa. Olkaa meihin yhteydessä ensisijaisesti sähköpostitse (info@rakastajat.fi). Kertokaa viestissä tilausnumero ja toivottavat toimenpiteet.



​​​​​​​Ulko-ovet ja ovilipunmyynti (mikäli esitys ei loppuunmyyty) avautuvat tuntia ennen esityksen alkua.