2010-luku


2018


Äidin poika

Käsikirjoitus; Eppu Nuotio
Sävellys: Jukka Nykänen
Lavalla: Miika Laakso, Helmi-Leena Nummela
Piano: Jukka Nykänen

Lainsuojattomat 17-Festareilla loppuunmyyty pienoismusikaali tekee odotetun paluun Poriin.
Esityksen ensi-ilta nähtiin Studio Hilkassa 10.9.2017, esitys on yhteistuotanto Rakastajat-teatterin ja työryhmän kanssa

Äidin poika on pieni, elämänmakuinen tarina varhaisessa iässä adoptoidusta lapsesta.
Musikaali vie meidät universaalien tunteiden äärelle.

''Vaikka meillä olisi minkälainen tausta tai lapsuus, vaikka meille olisi tapahtunut mitä tahansa, me kuitenkin aikuisina päätämme, mihin suuntaan elämämme haluamme viedä''
- Eppu Nuotio

​​​​​​​

​​​​​​​kämppä tyhjänä

Ohjaus & käsikirjoitus: Tapio Kankaanpää
​​​​​​​Rooleissa: Rami Valli
Valosuunnittelu: Tapio Kankaanpää ja Pekka Huttunen
Ääni- ja videosuunnittelu: Tapio Kankaanpää
Lavastuksen rakennus: Pekka Huttunen ja Juha Jutila
Ensi-ilta: 30.11.2018

KÄMPPÄ TYHJÄNÄ on teatterillinen sitcom, jossa kypsään elämänikään ehtinyt mies joutuu kasvokkain kiellettyjen ajatustensa, tunteidensa ja elämän realiteettien kanssa. Haastetta antavat mm. talousvaikeudet, kulissien romahtaminen, oma ego, salaiset haaveet ja yksin olemisen sietämätön vaikeus.

Kun ihminen pyörittelee ongelmia yksin omassa päässään, silloin saattaa pienetkin teot johtaa mitä omituisimpiin komediallisiin tilanteisiin

KÄMPPÄ TYHJÄNÄ on aromikas, elegantin savuinen ja hennon tunteikas esitys elämän varrella eteen tulevista säröistä, vaikeuksien kohtaamisesta ja oman heikkoutensa myöntämisestä. Se on lähikuvia elävästä elämästä. Ihmisestä kaikessa tragikoomisuudessaan.

Kämppä tyhjänä on Päin perhettä ja Elämä kunnossa -näytelmien aloittaman trilogian päätösosa!


​​​​​​​2017
​​​​​​​

VIETTELYKSEN ASUNTOVAUNU

Käsikirjoitus: Miko Kivinen ja Leea Klemola
Ohjaus: Leea Klemola
Lavastus ja puvustus: Annukka Pykäläinen
Valosuunnittelu: Max Wikström
Äänisuunnittelu: Johannes Vartola.
Rooleissa: Niina Hosiasluoma, Miko Kivinen, Angelika Meusel, Kai Tanner.
Ensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämössä 2.12.2017.


Viettelyksen asuntovaunu on kertomus ihmisistä uusien elämänvalintojen äärellä Porissa, Isomäen leirintäalueella; ihmisistä, jotka etsivät kiihkeästi onneaan, vaikka eivät aina tiedä miten ja mistä se löytyisi.

Tapahtumat lähtevät liikeelle, kun ammattiautoilija Kari Metsäsimola saapuu Heli Mannisen, eli Mannan, luotsaamalle Isomäen leirintäalueelle jazzien jälkeen tapaamaan veljeään Teppoa, entistä Teijaa. Näytelmä, jonka inspiraationa on ollut Tennessee Williamsin klassikko Viettelyksen vaunu, kertoo Karin syöksykierteestä, jonka loppunäytös näytellään Isomäen leirintäalueella asuntoautossa, Wagon de Désiréessä, tangoprinsessa Merita Mäen ja Karin veljen, Tepon, kodissa.

Viettelyksen asuntovaunu on näytelmä sosiaalisesta identiteetistä sekä siitä, keitä me olemme toisen katseen alla, keitä me yritämme olla ja keneksi pelkäämme paljastuvamme. Se on näytelmä työstä, rakkaudesta, maskuliinisuuden kriisistä sekä sukupuolirooleista.


Kuten niin moni ihmistä syvällisesti ymmärtävä teos, Viettelyksen asuntovaunu on pinnalta komediaa, mutta tragedia pilkottaa esiin heti pinnan alta. Ohjaaja ja näyttelijät ovat saaneet replikoinnin uppoamaan aidon sananvaihdon tasolle tankkaamisineen, epäröinteineen ja päälle puhumisineen. Vaikka aiheet ovat rankkoja raiskausta, hormonihoitoja ja mielen järkkymistä myöten, lähes kolmetuntinen järkäle on kepeää seurattavaa. Jutut ovat paikoitellen äärimmäisen roiseja ja rujoja, mutta esitystapa saa nauramaan enemmän tai vähemmän epäuskoisena.
(Satakunnan Kansa 3.12.2017


ELÄMÄ KUNNOSSA

Ohjaus ja dramaturgia Tapio Kankaanpää
Tekstit: työryhmä
Näyttämöllä: Anitta Ahonen, Toni Jyvälä, Kai Tanner, Rami Valli.
Ensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämössä 6.10.2017.


​​​​​​​Tällä kertaa komiikan keskiöön nousevat parisuhteet, elämän nautinnot, terveyskuurit ja riippuvuudet. Sarjaparisuhde-eroaja, pornolakkoilija ja oman elämänsä anarkisti päätyvät kyseenalaiselle eheytymisretriitillle selvittelemään päänsisäisiä solmujaan.

​​​​​​​“Vatsalihastreeni suoritettu, nyt on Elämä Kunnossa!” - Katsojapalaute

Tempo pysyy korkealla ja rytmi tiukkana näytelmän alusta loppuun. (...) Anitta Ahonen räjäyttää komediallisen pääpotin ensimmäisen puoliajan soolo-osuudellaan. Huumori on harvoin niin härskiä ja makaaberia kuin Ahosen laukoessa vailla pidäkkeitä. Taitavasti toteutetut visuaaliset kuorrutteet lisäävät oman silauksensa näytelmän viihdearvoon.

(Satakunnan Kansa 7.10.2017)


KARKOTETUT

Käsikirjoitus ja ohjaus: Elina Izarra Ollikainen
Valo- ja äänisuunnittelu: Johannes Vartola
Lavastus ja puvustus: Pauliina Koivunen
Videosuunnittelu: Elina Izarra Ollikainen ja Johannes Vartola.
Rooleissa: Tomi Alatalo, Miia Lindström, Angelika Meusel, Ulla Raitio.
Ensi-ilta Studio Hilkassa 26.1.2017.


Karkotettujen tarinoissa Maahanmuuttovirasto näyttäytyy absurdina ihmisten siirtelykoneistona, jossa viranomaispäätökset perustuvat puhtaaseen mielivaltaan. Viraston tavoitteena tuntuu olevan numeroina nähtävä tehokkuus, ja siksi poliisikin tietää, mitä pitää tehdä vaan ei miksi.
Rakastajat-teatteri sukeltaa syvälle karkotettujen maailmaan. Teos kertoo, miten palautuspäätös on tehty ja mitä se on merkinnyt vasten tahtoaan palautetulle ihmiselle.

Tutkivan luonteensa lisäksi näytelmä panostaa täysillä inhimilliseen tasoonsa. Karkotuspäätöksen saavien ihmisten tarinat esitetään kokonaisina ja elämänmakuisina, iloineen ja murheineen. [...] Kaikkiaan Karkotetut on harvinaisen arvokas teos. Tulee sellainen olo, että jonkun piti tehdä näytelmä tästä aiheesta. Onneksi se joku teki näytelmän pelottomalla sydämellä ja pistämättömällä taidolla.
(Satakunnan Kansa 28.1.2017)
​​​​​​​


​​​​​​​2016 (25-vuotisjuhlavuosi)
​​​​​​​

PÄIN PERHETTÄ

Käsikirjoitus: Rami Valli
Sovitus, dramatisointi ja ohjaus: Kai Tanner
Valosuunnittelu ja videoiden ja animaatioiden toteutus: Mikko Hakulinen
Äänisuunnittelu ja videoprojisoinnit: Jukka Kouhia
Visualisointi: työryhmä.
Rooleissa: Rami Valli, Miia Lindström/Susanna Mikola.
Ensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämössä 13.2.2016.


Muistatko miten oma seurustelusi alkoi ja mitä se on tänään? Päin Perhettä on hillitön parisuhdekomedia, jossa stand up yhdistyy teatteriin. Se tuo parisuhdekeskustelun kotisohvalta lavalle, ja jokainen katsoja tunnistaa takuulla esityksestä itsensä, puolisonsa tai vähintäänkin naapurinsa!

Taitavan stand upin ja teatterin yhdistelmästä syntyy hauska, inhimillinen ja draivia täynnä oleva kokonaisuus. Esityksen keskiössä on stand up -koomikko Rami Valli, jonka omakohtaisiin parisuhdekokemuksiin ja -ihmettelyihin näytelmän teksti perustuu. [...] Näytelmän ohjauksesta ja dramatisoinnista vastaava Kai Tanner on viisaasti koonnut Vallin näkemykset uhdeksi toimivaksi kokonaisuudeksi. Hän pitää kokonaisuuden ohjaimet hyvin kädessään. Rytmitys toimii ja taimaus tapahtuu sekunnin tarkkuudella.
(Satakunnan Kansa 15.2.2016)


PIENI SUURI ONNI

Käsikirjoitus Elaine Murphy
Suomennos ja sovitus: Juha Siltanen
Ohjaus: Liisa Mustonen
Lavastus ja puvustus: Pauliina Koivunen
Valosuunnittelu: Luca Sirviö
Äänisuunnittelu: Maura Korhonen
Koreografia: Nina Mamia.
Rooleissa: Kaija Pakarinen, Miia Lindström, Elina Hietala.
Ensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämössä 1.10.2016.


Kolme naista, äiti, tytär ja äidinäiti heijastavat tosiaan ja valintojaan nerokkaasi punotussa tarinassa, jossa he tulevat ihan lähelle katsojaa, kuin peilaten todellista elämää, joka on täynnä kipua, naurua ja valintoja. Myös niitä hetkiä kun elämä vie, etkä edes voi valita vaan vain antautua.

Vaikka tarinassa ei tehdä maailmaa muuttavia oivalluksia, yleisössä itketään viimeistään tarinan loppumetreillä. Se on se pieni mutta suuri asia, joka aina koskettaa: ihmisen elämä.
(Satakunnan Viikko 5.10.2016)


AJATUSTENLUKIJA

Yhden miehen mentaalitaikuus-show. Konsepti ja ohjaus Tommi Lahti.
Rooleissa: Tommi Lahti.
Ensi-ilta Studio Hilkassa 21.10.2016.


Taikuri Tommi Lahti ja ohjaaja Tapio Kankaanpää lähestyvät teatteria uudella idealla, teatteriesityksellä, joka pitää sisällään taikuutta, mentalismia ja mystiikkaa.

Tommi Lahti lusikoi ajatuksesi, heittää aivosi blenderiin ja tarjoilee ikimuistoisen illan mentaalitaikuuden merkeissä. Ihmeet eivät tapahdu pelkästään yleisön keskuudessa vaan pääsi sisällä.


Me pyrimme luomaan illuusion mahdottomasta sattumasta. Satunnainen porukka tulee esitykseen ja heidän satunnaiset valintansa ja tekonsa johtavat johonkin täysin mahdottomaan. Halusimme poistaa taikurin yli-inhimillisyyden, siis sen että hän on niin älykäs ja pätevä, että pystyy tekemään muille temppunsa.
(Satakunnan Kansa 19.10.2016)


​​​​​​​2015
​​​​​​​

KIPPIS ELI ELÄMÄ, SEKSI, KUOLEMA JA MUITA PIKKUJUTTUJA

Käsikirjoitus Karen Egan
Käännös: Juha Siltanen
Ohjaus: Liisa Mustonen
Lavastus: Liisa Mustonen ja Pauliina Koivunen
Tarpeisto ja kuiskaaja: Pauliina Koivunen
Valosuunnittelu: Mikko Hakulinen
Valokonsultaatio: Tiiti Hynninen
Äänisuunnittelu: Jukka Kouhia.
Rooleissa: Karen Egan, Angelika Meusel.
Ensi-ilta Studio Hilkassa 10.2.2015.

Serkukset irlantilainen Brid ja suomalainen Annukka kertovat tarinoita itsestään ja toisistaan. He kinastelevat, kokkaavat, laulavat, juhlivat ja päätyvät aina uudelleen PK:n tanssilattialle. He heittäytyvät elämän pyörteisiin, välillä irlannissa, välillä Porissa ja kaatavat samalla pullokaupalla viiniä alas kurkustaan.

Lopputuloksena on traagisen terävä sekoitus elämästä, sen trakoituksesta, illuusiosta, seksistä ja kuolemasta.

Tarjolla on riemukas, pirullisen hauska, raju, ihana, pikkuisen surullinenkin ja kertakaikkiaan aivan nerokas näytelmä juopottelevista naisista, jotka pyristelevät elämän kiemuroissa.


Teos on tragikoomisen terävä sekoitus elämästä, sen tarkoituksesta, illuusioista, seksistä ja kuolemasta. Luvassa on riemukas ja pirullisen hauska näytelmä juopottelevista naisista, jotka pyristelevät elämän kiemuroissa.
(Uusi Aika 20.2.2015)


TARANTINOA, TEETÄ JA OMG

Käsikirjoitus: Adam Hadway, Matt Henderson, Steven Hopley, Lisa Holdsworth, Nicole Pandolfo
Käännös ja ohjaus: Juha Siltanen
Rooleissa: Angelika Meusel, Miia Lindström, Kai Tanner.
Rakastajat-teatterin Suomeen tuoman Bite-Size Plays -konseptin Suomen ensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämössä 26.3.2015.


Pienoisnäytelmien aiheet olivat ajankohtaisia, tämän päivän maailmanmenoa kuvaavia, ja sopivat myös nuorelle yleisölle. Tarinoiden teemoina olivat mm. avioliittokriisi, panttivankidraama sekä identiteetti.


Jos kaipaat illanviettoosi pieninä paloina nautittavaa, tiivistä ja tasavahvaa komedaputkea, Rakastajat-teatteri vastaa toiveisiisi. Viisi enemmän tai vähemmän ajankohtaista pienoisnäytelmää ovat helposti sulavaa seurattavaa, mutta pitävät sisällään melko teräviäkin piikkejä maailmanmenoa kohtaan. [...] Kielellinen notkeus ihastuttaa, mistä on kiittäminen ohjaaja Juha Siltasen verrattomia suomentajan taitoja.
(Satakunnan Kansa 28.3.2015)


ARSENIKKIA JA VANHOJA HITTEJÄ

Käsikirjoitus ja ohjaus: Markus Packalén
Laulujen harjoittaminen: Arla Salo
Puvustus: Jaana Aro.
Rooleissa: Aliisa Pulkkinen, Anneli Ranta ja Petteri Hautala.
Ensi-ilta Studio Hilkassa 29.9.2015.

Näytelmä on Markus Packalénin kirjoittama hirtehinen ja hieman makaaberikin komedia, jossa kaksi ikääntynyttä naista Lyyli ja Selma etsivät elämän kadonnutta tarkoitusta vielä Selman 80-vuotissyntymäpäivilläkin.
​​​​​​​


​​​​​​​2014
​​​​​​​

VARIETEE-KLUBI

Lavalla: Tommi Lahti, Jose Ahonen, Pete Poskiparta, Jore Sohlman, JP Pirinen.
Ensi-ilta
Kulttuuritehdas Kehräämössä 22.2.2014.

Uuden tyyppisellä Variatee-klubilla haluttiin tuoda erilainen teatterielämys ja katselmus yleisölle. Klubilla nähtiin kattaus miimiä, sirkusta, taikuutta, tekno-oopperaa, kabareeta ja dragia.


Uusi klubiformaatti yhdistää illuusiot komiikkaan, live-musiikkiin, burleskiin ja drag-artisteihin.
(Satakunnan Viikko 20.2.2014)


HOPEINEN LUSIKKA - lastenooppera

Libretto ja ohjaus: Erja Alander
Musiikki: Mozart – Rossini - Bizet, musiikin sovitus: Veli Kujala, lavastus: Tarmo Tanttu
Rooleissa: Anu Hostikka (sopraano), Ville Salonen (tenori) ja Juha Hostikka (baritoni)
Säestys: Janne Valkeajoki (harmonikka)

Kotimainen kanta-esitys. Hopeinen lusikka esitys tuotettiin yhteistyössä Tmi Villico:n kanssa ja sen ensiaamu nähtiin Kulttuuritehdas Kehräämössä. Esitys on iloinen koko perheen ooppera
leipureista, jotka lähtevät seikkailuntäytteiselle matkalle.


dogiduo: Rapsun ja räksyn yhteiset eväät

Ohjaus: Miia Lammi
Käsikirjoitus: Taina Silkkola
Lavastus: Anna Elo, puvustus: Eva Marin, maskeeraus: Anne Lundgren Os Valkama
Valot: Riikka Hakala ja Ville Lehtonen
Laulujen sävellys: Laura Perälä, laulujen sovitus ja äänet: Veli-Ville Sivén
Rooleissa: Taina Silkkola, Laura Perälä, Arvo Jean-Michael Saarinen, Ville Lehtonen

Kotimainen kantaesitys. Yhteistuotanto Dogiduon kanssa. Lasten musiikkiteatterinäytelmä.
Rakastajat-teatterissa haluttiin muutaman vuoden tauon jälkeen valmistaa esitys lapsille ja kun teatteri-ilmaisun ohjaaja Taina Silkkola ja muusikko/musiikkikasvattaja Laura Perälä musiikkiteatteriryhmä Dogiduosta ehdottivat yhteistyötä, ehdotus otettiin ilolla vastaan. Tuloksena oli viehättävä ja vauhdikas esitys koko perheelle.


KIELLETTY KEHO

Käsikirjoitus ja ohjaus: Mirva Tolppanen
Rooleissa; Katariina Lohiniva, Laura Perälä, Taina Silkkola
Valosuunnittelu: Riikka Hakala, äänisuunnittelu: Veli-Ville Sivén
​​​​​​​Kantaesitysensi-ilta 5.10.2014.

Yhteistuotanto työryhmän kanssa.

Kielletty Keho on mustan komedian säväyttämä draama Ainosta, joka sairastuu anoreksiaan.
Käsikirjoittaja-ohjaaja Mirva Tolppasen omakohtaisiin kokemuksiin perustuva fiktiivinen näytelmä on tässä ajassa kiinni oleva ja ajatuksia herättävä teos. Anoreksiaa ja syömishäiriöitä käsitellään niin päähenkilö Ainon, kuin hänen lähipiirinsä näkökulmasta.

Näytelmä on ikkuna, jonka läpi voimme kurkistaa anorektikon mielenmaisemaan ja ehkä sen myötä myös ymmärtää sitä.

Kielletty keho oli Porin Teatterista tutun näyttelijä Mirva Tolppasen ensimmäinen teatteriohjaus ja Rakastajat-teatterissa koettiin tärkeäksi olla mukana tuomassa esitystä näyttämölle.

PIETARIN ROMEO JA JULIA

Käsikirjoitus Ljudmila Razumovskaja
Suomennos: Mari Raami
​​​​​​​Ohjaus: Jotaarkka Pennanen.
Valo- ja äänisuunnittelu: Hannu Naamanka
Rooleissa: Aliisa Pulkkinen, Heikki Kinnunen.
Ensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämössä 28.2.2014.


Heikki Kinnunen ja Aliisa Pulkkinen loistavat kahtena kohtalon potkimana ihmisenä, jotka elämän ehtoopuolella tapaavat kymmenien vuosien tauon jälkeen. Syttyvä rakkauden kipinä luo toivoa paremmasta huomisesta, olosuhteista huolimatta.


Teoksen juoni kuuluttaa vanhan sananlaskun todeksi: ”Rakkaus ei katso ikää”. Mies ja nainen kohtaavat Vladimirin torilla Pietarissa 40 vuoden eron jälkeen. Tässä yksinkertainen lähtökohta näytelmälle, joka kerii auki kypsään ikään ehtineiden päähenkilöiden moninaisia tuntemuksia. Nostalgia ja muistot saavat rinnalleen kovan elämän tuomat pettymykset ja kuoleman lähestymisen. [...] Niinpä ilo ja suru ovat molemmat koko ajan läsnä. Ei niin suurta tragediaa, ettei seasta pilkistä komediaa, ja päinvastoin. Pavelin ja Veran kohtaloissa kaikuu myös Neuvostoliiton hajoamisen vaikutus vähäosaisen kansan elämään.
(Satakunnan Kansa 2.3.2014)


SUOMI - HULLUU TOUHUU!

Käsikirjoitus ja ohjaus: Tapio Kankaanpää ja Kai Tanner
Puvustus: Milla Muurimäki
Musiikki: Niko Huttunen ja Joona Kukkola
Äänet: Jukka Kouhia
Valot: Mikko Hakulinen.
Rooleissa: Ushma Karnani, Miia Nuutila/Miia Lindström, Konsta Tanner, Markku Toikka.
Ensi-ilta 28.5.2014 Naantalissa Emma-teatterissa, uusintaensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämöllä 25.9.2014.


Pori! Miten tässä näin kävi -näytelmän tekijöiden uusi räväkkä esitys. Tällä kertaa komediakruunan ammukset ammennetaan Porin lisäksi koko valtakunnasta, joten kaikki saavat osansa. Miltä siis näyttää Suomi ja suomalaisuus juuri nyt? Sanoisimme, että hyvinkin hauskalta.



Suomi-kuva ei ole suppea , vaan täältä löytyy myös avoimuutta ja moninaisuutta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kansallinen identiteetti olisi hukassa. Nauramme lämminhenkisesti Suomelle ja suomalaisuudelle. Katsomme taaksepäin ja nykyhetkeen, mutta myös eteenpäin. Näytelmän suomalaisaiheita ovat muun muassa joulupukki, maahanmuuttajat, lavatanssit, alkoholi, urheilusankarit, Lotto, äitiyspakkaus ja turhat julkkikset.
(Vakka-Suomen Sanomat 1.11.2013)

Erityisesti Toikan luotsaama turkkilais-episodi on mainio. Siinä hän näyttelee suomalaista saunaa rakastavaa maahanmuuttajaa. Pitkässä ja hauskassa sketsissä teksti ja koko ryhmä saavat siivet alleen. Varsinkin näytelmä näytelmässä -kohtaus, jossa turkkilainen ohjaa tarinaa suomalaisesta perheestä, saa jo huikean absurdisia piirteitä. Loppupuolella näytelmään tuodaan myös joitakin Suomen ajakohtaisia kipupisteitä komedialliseen kaapuun puettuna.
(Satakunnan Kansa 27.9.2014)


​​​​​​​2013
​​​​​​​

KAIKKI TARVII LEMPEE

Cabaret-ilta.
Käsikirjoitus ja ohjaus: Karen Egan
Piano: Teemu Niemelä ja Karla Suvanto,
Rooleissa: Karen Egan sekä muusikot Mika Lahnajoki ja Samu Repo.
Ensi-ilta 14.2.2013 Kulttuuritehdas Kehräämössä, uusintaensi-ilta 25.10.2013 Kulttuuritehdas Kehräämössä.


Karen Egan flirttaa, hurmaa ja vie yleisöltä jalat alta. Rakastajat-teatterin pikkujoulu-special on täynnä glamouria, lämpöä ja lempeä. Illan aikana kuultiin Karenin omien kappaleiden lisäksi mm. Frank Sinatraa, Annikki Tähteä ja Olavi Virtaa. Lavalla hänen kanssaan musisoivat kitaristi Mika Lahnajoki ja basisti Samu Repo. Pianossa vieraili Teemu Niemelä/Karla Suvanto.


Egan tulkitsee illan aikana kitaristi Mika Lahnajoen ja basisti Samu Repon säestämänä lauluja muun muassa suomeksi, englanniksi ja saksaksi tyylilajeja pelkäämättä rap-musiikista oopperaan, tangosta jazziin.
(Satakunnan Kansa 29.1.2013)


SUOMALAISTEN PUOLUSTUS

Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Hurme
Ohjaajan assistentti: Topi Marin
Lavastus- ja puvustusassistentti: Mette Jalomäki
Valot: Paul Donnelly
Rooleissa: Markus Järvenpää, Miia Lindström, Angelika Meusel, Aliisa Pulkkinen, Kai Tanner, Konsta Tanner.
Ensi-ilta Studio Hilkassa 19.10.2013.

Yhteistuotanto Tampereen Teatterin kanssa.

Suomalaisten puolustus on kovien otteiden ja säkenöivien ajatusten komedia, joka panee meidät pohtimaan, missä määrin uskomukset ja ideologiat vääristävät maailmankuvaamme.

Daniel Juslenius (1676 - 1752) on yliopistomies, Turun kuninkaallisen Akatemian kasvatti, joka taisteli suomalaisten ja Suomen puolesta läpi elämänsä. Kaksi kertaan hän joutui vuosikausiksi pakenemaan venäläisten vainoa Ruotsiin, jonne hän myös kuoli Skaran hiippakunnan piispana.

Näytelmässä tutustutaan Julseniuksen väitteisiin ja hänen elämänsä rajuihin käänteisiin, joissa mausteina puute, rutto, sota, Turun palo, sensuuri, kateus, juonittelu, maanpako, 2 vaimoa ja 20 lasta.


Esityksen vauhti on kova, mutta Jusleniuksen elämän isot virstanpylväät, satunnaiset nousut ja monet laskut. mahtuvat hyvin puoleentoista tuntiin. Fyysisyys on jälleen kerran Hurmeen ohjaajapakin tärkeimpiä työkaluja, joten vain viidellä näyttelijällä toteutettu esitys on tulvillaan hikeä ja hormoneja. Jokainen näyttelijä pääsee esittämään itse Juseliusta vuorollaan, joten sitäkin kautta näytelmän päähenkilöstä rakentuu rikas kuva, josta ei puutu väriä eikä kehyksistä särmiä.
(Demokraatti 11.3.2014)


​​​​​​​2012
​​​​​​​

KAIKKEA HYVÄÄ ELI ANNUKKA JA AAVEET

Käsikirjoitus ja ohjaus Juha Siltanen
Lavastus Pauliina Koivunen ja Juha Siltanen
Pukusuunnittelu, tarpeisto, lavastuksen ja ja puvustuksen toteutus Pauliina Koivunen
Valosuunnittelu Paul Donnelly
Äänisuunnittelu Jukka Kouhia ja Juha Siltanen
Musiikin harjoitus: Sanna Grönmark
Kuiskaaja ja yleisassistentti Henri Välikangas
Valokuvat Eeva Meusel
Graafinen suunnittelu ja käsiohjelman taitto: Eveliina Pakarinen / Kallo Works
Rooleissa: Karen Egan, Sanna Grönmark, Markus Järvenpää, Angelika Meusel, Jaana Pesonen, Henri Välikangas.
Ensi-ilta Studio Hilkassa 21.3.2012.


Hymyilyttävä ja vähän haikea kertomus Annukasta, jolla kaikki on paremmin kuin hyvin. Hänellä on runsaasti vapaa-aikaa, rahaa enemmän kuin hän eläessään ehtii kuluttaa, ihana asunto ja yksityissihteeri. Juuri kun hän on jälleen lähdössä upealle matkalle, hän peruuttaa kaiken. Hänellä on tunne että jokin on läsnä hänen asunnossaan. Hän turvautuu meedion apuun, ja äkkiä meedioita onkin kaksi. Annukka lähtee merkilliselle matkalle omaan asuntoonsa.

Kaikkea hyvää eli Annukka ja aaveet on jännitysnäytelmä, komedia, seikkailukertomus, tarina tuonpuoleisen salaisuuksista ja ennen muuta tavallisista ihmisistä. Niin ja kuolemasta ja rakkaudesta. Ja on siinä vähäsen musiikkiakin,


Kantaesitys leikittelee niin tyylilajillaan kuin teknisellä toteutuksellaan. Mustasta komediasta sukelletaan portaattomasti tragediaan ja takaisin. Lyhyet, paikoin välähdysmäiset kohtaukset alkavat ja loppuvat kesken lauseen. [...] Näytelmä ei ole mikään psykologinen syväsukellus. Se tarjoaa kuitenkin tavallista kiinnostavamman ja omaperäisemmän mitä jos -skenaarion. Pintatasolla kulkee ketterä, oivaltava komedia, joka tarjoaa useitakin nauruja hauraiden henkilöiden vaivaantuneiden kohtaamisten kautta.
(Satakunnan Kansa 23.3.2012)

​​​​​​​

SOTILAAN TARINA

Libretto C. F. Ramuz, säv. Igor Stravinsky
Ohjaus: Tapio Kankaanpää
Koreografia: Reetta Parvikko
Tuottaja Heli Latvala
Rooleissa: Jarno Malinen, Angelika Meusel, Reetta Parvikko.
Ensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämössä 22.5.2012.
​​​​​​​Yhteistuotanto Pori Sinfoniettan ja Satakunnan soitannollisen seuran kanssa,


Igor Stravinsky sävelsi Sotilaan tarinan ensimmäisen maailmansodan loppumetreillä vuonna 1918 "Lue, Jouée et dansée" eli luettavaksi, soitettavaksi (ja näyteltäväksi) sekä tanssittavaksi. Sotilaan tarina on universaali kuvaelma ihmisen eksymisestä - sodassa tai nykypäivän rahainvallassa.


​​​​​​​Sotilaan tarina pohjautuu venäläiseen kansansatuun. Se on ajaton kuvaus inhimillisestä heikkoudesta ja houkutuksiin lankeamisesta.
(www.por.fi)

​​​​​​​

PORI! MITEN TÄSSÄ NÄIN KÄVI?

Käsikirjoitus: Tapio Kankaanpää
Ohjaus: Tapio Kankaanpää ja Kai Tanner
Lavastus ja puvustus: Pauliina Koivunen
Lavastajan assistentti ja tarpeisto: Mette Jalomäki
Lavasteiden rakennus: Juha Jutila ja Tapani Lepistö
Ääni-, valo- ja videodramaturgia: Tapio Kankaanpää
Äänien ja videoiden ajo: Jukka Kouhia
Valoajo: Paul Donnelly
Lauluvalmennus: Miina Mikkonen
Graafinen ilme: Ville Salén / Mainostoimisto Velouria
Valokuvat: Eeva Meusel.
Rooleissa: Miia Lindström, Kai Tanner, Joonas Nordman.
Ensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämössä 20.10.2012.


Räiskyvä komedia Porista ja porilaisuudesta tarjoaa katkeamatonta verbaalista tykitystä, tiukkaa tilannekomiikkaa sekä rakastettavan joukon herkullisesti tulkittuja henkilöhahmoja Porin historiasta.


Rakastajat erittää Pori-tulkintansa kiivaalla tempolla, pikutuhmasti piikitellen, kliseitä välttelemättä. Ryhmä tuntuu suorastaan rypevän jokaisessa porilaisuuteen liittyvässä latteudessa niin antaumuksella, että kaupungin asukkaille tutut elementit kääntyvät voitokkaiksi vitseiksi. Kaikki kohtaukset eivät suinkaan ole mitään kuoliaaksinaurattajia eivätkä kaikki oivallukset järin nerokkaita. Esitys vetää kuitenkin taitavasti arvostelijalta maton alta kommentoimalla itseään pisteliääseen sävyyn.
(Satakunnan Kansa 22.10.2012)


​​​​​​​2011
​​​​​​​

PAPERITTOMAT

<p>©Sami Ollila</p>

©Sami Ollila

Käsikirjoitus ja ohjaus: Elina Izarra Ollikainen
Äänisuunnittelu: Joonas Laakso
Valosuunnittelu: Hanna Siivola
Puvustus: Pauliina Koivunen
Äänet: Joonas Laakso
Valokuvat: Katja Tähjä
Rooleissa: Kari Hevossaari, Miia Lindström, Angelika Meusel.
Ensi-ilta Studio Hilkassa 15.4.2011.


Euroopassa elää ja työskentelee Suomen väkiluvun verran siirtolaisia, joilta puuttuu pysyvä oleskelulupa. Heidän joukossaan on rauhaa etsiviä turvapaikanhakijoita, mutta myös rakkauden tai opiskelupaikan perässä Eurooppaan tulleita. Paperittomat kertoo näiden ihmisten elämästä ja siitä, miltä tuntuu elää lainsuojattomana.


Paperittomat ei saarnaa, vaan tuo vahvan viestinsä esiin inhimillisestä näkökulmasta, kertomalla kolmen oleskeluluvattoman siirtolaisen tarinan. [...] voimakas, koskettava ja ajatuksia herättävä puheenvuoro yhtäläisen ihmisarvon puolesta.
(Satakunnan Kansa 17.4.2011)


LOVE ME OR LEAVE ME

Musiikkicabaret-show
Käsikirjoitus ja ohjaus: Karen Egan,
Lavalla: Karen Egan sekä muusikot Mika Lahnajoki, kitara, ja Samu Repo, kontrabasso.
Ensi-ilta Hilkka-näyttämöllä 6.9.2011.


Jumalaisen viettelijättären intiimissä showssa kuullaan Karenin omien, lumoavien balladien lisäksi mm. Nina Simonen, Frank Sinatran ja Jacques Brelin musiikkia. Laulajatar esiintyy englanniksi, ranskaksi, espanjaksi - ja luonnollisesti myös suomeksi, sillä kuten Karen aiemmissa esityksissään on julistanut: "Olen suomalainen!"


​​​​​​​Esityksen laulut, joita on yli kaksikymmentä, tukevat perusideaa ja kuljettavat omalla tavallaan tarinaa eteenpäin. Esityksessä kuullaan myös Eganin omia kappaleita - pienimuotoisia hiljaa puhuttelevia balladeja. Eganin ääni on sensuelli ja ilmaisuvoimainen.

(Uusi Aika 9.9.2011)


TONIGHT: MÄNKKI! ELI TIERNAPOJAT PINTEESSÄ

Käsikirjoitus: Juha Siltanen
Ohjaus, koreografia ja visuaalinen suunnittelu: Kaisa El Ramly
Musiikin sovitus ja orkesteri Sanna Grönmark, Niko Huttunen ja Jami Westergård
Rooleissa: Karen Egan, Miia Lindström, Angelika Meusel, Kai Tanner.
Ensi-ilta Kulttuuritehdas Kehräämössä 12.11.2011.

Rakastajien hovikirjailija Juha Siltanen ei olisi oma itsensä, jos hän tekisi suoraviivaista tarinaa pikkujoulutunnelmassa olevalle yleisölle. Siltanen kirjoittaa puoliabsurdia, hersyvää komediaa. Kokonaisuus on haasteellinen, nutta antava niin yleisölle kuin tekijöillekin. Juonen käänteissä mennään välillä sellaista vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä. [...] Kaisa El Ramlyn ohjaus pitää pulppuavan tarinan hyvin koossa. Hänen visuaalinen näkemyksensä istuu hyvin Kehräämön näyttämölle. Myös ajoitus toimii moitteettomasti.
(Satakunnan Kansa 14.11.2011.)


LUMIENKELEITÄ

Rakastajien housebändi Sumean konsertti uusista ja vanhoista talvenajan lauluista,
Useita säveltäjiä, sov. Jami Westergård. Video Marko Lampisuo.
Houseband Sumea: Sanna Grönmark, Niko Huttunen, Jami Westergård
Ensi-ilta 22.11.2012 Studio Hilkassa.

Kolmihenkisen Sumea-yhtyeen Lumienkeleitä-konsertti tuo lämpimän pyyhkäisyn syksyn ja talven rajamaille. Talvi- ja jouluaiheisista lauluista koostuvaa yhdentoista kappaleen kokonaisuutta värittää Marko Lampisuon luoma videotaide.
(Satakunnan Kansa 25.11.2011)


​​​​​​​2010
​​​​​​​

HURJAPOIKA

Teksti: Mika Lahnajoki
Dramaturgia, sovitus ja ohjaus: Tapio Kankaanpää
Tarpeiston suunnittelu ja valmistus: Elina Wallin
Valosuunnittelu: Hanna Siivola
Äänisuunnittelu: Jukka Ranula
Rooleissa: Miia Lindström.
Ensi-ilta 6.2.2010 Studio Hilkassa.


Hurjapoika sukeltaa miehisyyden olemukseen kertomalla Anteron kasvutarinan. Ironinen tarina miehestä, jonka elämän käännekohdat näyttävät olevan pullo, pillu ja polkypyörä. Esityksessä polkupyörä näyttäytyy sekä matkanteon ja samalla kasvamisen allegoriana. [...] Näytelmä on oivaltava ja paikoin läkähdyttävän hauska. Näytelmä ei saarnaa, mutta loppuvaiheessa se lähentelee kollektiivista parisuhdeneuvontaa.
(Uusi Aika 9.2.2010)

​​​​​​​

NAINEN JOKA HALUSI PYÖRTYÄ

Käsikirjoitus ja ohjaus: Minna Nurmelin
Ohjaajan assistentti: Liisa Mustonen
Lavastus ja pukusuunnittelu: Kaisa Rasila
Valot: Hanna Siivola
Äänet: Jukka Ranula
Graafinen suunnittelu: Ville Salén
Rooleissa: Kirsti Kuosmanen, Angelika Meusel, Leena Nuora.
Ensi-ilta 13.3.2010 Studio Hilkassa.

Irrallisista, paikoin absurdeista kohtauksista koostuva näytelmä käsittelee elämän kokoisia ristiriitoja. Miltä sisälläni tuntuu, miltä ulospäin näytän? Mitä kumppani odottaa minulta, mitä voin hänelle tarjota?
(Satakunnan Kansa 15.3.2010)

Irralliset kohtaukset on kasattu rönsyileväksi kokonaisuudeksi, jossa naisena oleminen näyttäytyy eri hahmojen kautta pätemisen, pärjäämisen, miellyttämisen, syyllistymisen ja häpeän mustana sisintä jäytävänä möykkynä. Elämä kapeutuu suorittamiseksi, jossa ei ole tilaa omille tarpeille tai haluille, ilosta puhumattakaan.
(Uusi Aika 16.3.2010)


KAI TANNER EXPERIENCE

Käsikirjoitus: Tapio Kankaanpää ja Satu Rasila
Ohjaus: Tapio Kankaanpää
Ohjaajan assistentti: Pia Virtanen
Lavastus ja puvustus: Paula Koivunen
Päähineet ja tarpeisto: Pauliina Koivunen
Lavasteet: Juha Jutila
Puvut: Raila Rautiainen
Ompeluapu: Kristiina Heino-Koivumäki
Maskeeraus: Sara Murto
Valosuunnittelu: Antti Helminen
Äänisuunnittelu: Jukka Ranula
Valoajo: Riikka Hakala
Ääniajo: Jukka Kouhia ja Joonas Laakso
Tehosteet: Juha Jutila ja Jukka Ranula
Musiikin sovitus: Mika Lahnajoki ja Jukka Ranula
Harmonikkasovitus Sanna Grönmark
Illuusioiden suunnittelu: Tapio Kankaanpää
Videot: Ville Salén, Tapio Kankaanpää ja Jukka Ranula
Koreografi: Eija-Riitta Hytönen
Graafinen toteutus: Ville Salén
Lavalla: Kai Tanner, Miia Lindström, Angelika Meusel, Mika Lahnajoki, Jukka Ranula, Niko Huttunen, Samu Repo, Miika Perkiö, Sanna Grönmark, Tarkka-A, Eveliina Juntunen
Ensi-ilta 12.11.2010 Kulttuuritehdas Kehräämössä.

[...] häpeämättömän viihteellinen esitys kuvitteellisesta henkilöstä nimeltä Kai Tanner, jota samanniminen teatterinjohtaja ja näyttelijä esittää. Esitys ei kerro Kai Tannerista sinänsä, vaan 2000-luvun miehestä, joka hukassa, niin elämässä kuin naissuhteissaankin. [...] Esitys nojaa moniin viihteen trendi-ilmiöihin nostalgiasta tunnustuksellisuuteen. Mutta yleisöön voimakkaasti kontaktia ottava esitys pysyttelee turvallisilla vesillä, hallinta on koko ajan näyttelijöillä ja paljaaksi heittäytyminen tapahtuu tekijöiden ehdoilla.
(Turun Sanomat 14.11.2010)