La 3.2. klo 20 Anne Mattila | Rakastajat-teatteri

Tervetuloa teatteriin! Tutustu turvallisuusohjeisiimme.

La 3.2. klo 20
Anne Mattilan 40-vuotisjuhlakonsertti

Laulaja, lauluntekijä ja kuvataiteilija Anne Mattila täyttää ensi vuonna 40 vuotta ja suuntaa sen kunniaksi juhlakiertueelle!

La 3.2. klo 20 | Liput 30€ |
​​​​​​​

Info

Laulaja, lauluntekijä ja kuvataiteilija Anne Mattila täyttää vuonna 2024 40 vuotta ja suuntaa sen kunniaksi juhlakiertueelle.

Anne Mattila on esiintynyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Vuonna 1999 alkaneen levytysuran aikana Annen levyjä on myyty yli 300 000 ja hänelle on myönnetty kahdeksan platinalevyä. Musiikkiuran lisäksi Anne on työskennellyt jo vuosia taidemaalarina. Vuodesta 2013 hänen ateljeenaan toiminut, Karvialla sijaitseva Annen taidekahvila on saavuttanut valtavat kävijämäärät, mutta nyt koittaa paluu yleisöjen eteen eri puolilla maata.

Ainutlaatuisessa juhlakonsertissa tullaan kuulemaan kaikille tuttujen laulujen, kuten ”Perutaan häät”, ”Asfalttiviidakko” ja ”Enkeleitä onko heitä” lisäksi harvinaisempia kappaleita, läpileikkaus taiteilijan pitkältä uralta akustisina tulkintoina.

Esityspäivä ja liput​​​​​​​

Kehräämö

La 3.2. klo 20

Liput 30€ ​​​​​​​​​​​​​​

Keikan kesto n. 2 h (sisältäen väliajan)

Ovet aukeavat 1h ennen esityksen alkua

Keikalla on istumapaikat.


NÄMÄ VOISIVAT KIINNOSTAA SINUA