La 5.4. klo 18
Kepeä elämäni
Palkittu ja rakastettu, riipaiseva ja vastaansanomaton monologi Kepeä elämäni on näyttelijä Miiko Toiviaisen omakohtainen tarina siitä, miten transtausta voi kääntyä voimavaraksi ja onnellisuuden lähteeksi.
La 5.4. klo 18 | Liput 34/30/18€
Info
"Transihmisyydestä on puhuttu mediassa aika paljon, mutta edelleen usein aika traagisten ja synkkien kohtaloiden kautta. Mä koen, että muunkinlaisia näkökulmia tarvitaan — joten tässä on mun omani.” Miiko
Miiko Toiviainen valittiin Vuoden nuoreksi lausujaksi Kajaanin Runoviikolla vuonna 2018. Kepeä elämäni syntyi, kun voittonsa myötä Toiviaiselta tilattiin kesälle 2019 monologiesitys. Siitä tuli hitti.
Kajaanin ensi-iltansa jälkeen ’Kepeällä’ on ollut yli 80 esitystä melkein 20 paikkakunnalla Tukholmaa myöten. Helmikuussa 2020 Kepeä elämäni nimettiin Valtakunnallisen Monologikilpailun voittajaksi ja samana keväänä Miiko Toiviainen sai monologista Vuoden teatterinäyttelijä -palkinnon.
Esityksen laulut ja musiikin on säveltänyt Eeva Kontu, ohjaajana Riikka Oksanen, dramaturgina Aino Pennanen. Saman kolmikon yhteistyöllä on sittemmin luotu &Espoon Teatterin ylistetty musikaali Minna Craucher.
Tekijät
Näyttämöllä: Miiko Toiviainen
Kiertueteknikko: Titus Torniainen
Ohjaaja: Riikka Oksanen
Dramaturgi: Aino Pennanen
Sävellys ja äänisuunnittelu: Eeva Kontu
Visuaalinen suunnittelu: Sofia Palillo
Musiikin tuotanto: Mikko Renfors
Esityspäivät ja liput
la 5.4. klo 18
Liput 34/30/18€ (sis. 2 € palvelumaksun)
Esityksen kesto n. 1h (ei väliaikaa).
Ovet avautuvat 1 h ennen esitystä.
“Kepeä elämäni on esitys, joka kaikkien pitäisi nähdä.”
— Turun Sanomat"Kertakaikkisen vaikuttavaa, hauskaa, koskettavaa, tärkeää, ja silkkaa nautintoa katsojalle."
— Paljon melua teatterista -blogi“Elämäni voimakkain teatterikokemus. Itkin, nauroin ja olin äärettömän onnellinen yhden tunnin aikana.”
— katsojapalaute
“Tämä esitys muuttaa maailmaa. On muuttanut jo.”
— katsojapalaute