RAKASTAJAT AJAN RATTAISSA
​​​​​

Aika. Helposti ajattelee sen olevan lineaarista, tapahtumat vyöryvät päivittäin niin
​​​​​​​että mukana pysyäkseen täytyy olla sekä insinöörin että nuorallatanssijan taitoja.

Maailma muuttuu ja silmissä vilisee, mutta vuosien karttuessa alkaa mieleen puikkelehtia tapahtumia jo kauan sitten menneiltä ajoilta, sellaisiakin, jotka nykypolvea eivät enää isommin kosketa.

Esimerkiksi nyt vaikka pimeän pullon hankinta täällä Porissa. Me 1960- ja 70-luvun (entiset) nuoret osaamme vieläkin sen holjakan ja tyystin välinpitämättömän kävelytyylin, jota viikonlopun iltapimeällä Isolinnankadulla harrastettiin. Siinä kun muina miehinä ja naisina muka veltosti silmäiltiin Centrumin näyteikkunaa, pysähtyi viereen auto josta toimeliaasti lueteltiin sinä iltana saatavilla oleva valikoima. Voi sitä jännitystä kun porttikongissa käytiin kauppiaan kanssa testaamassa ettei kyseinen hankittava tuote vain ollut vesipullo - niitäkin kuulemma ketkuimmat kauppiaat välillä myyskentelivät. Tosin ainakin meille friitalalaisille naisenaluille olisi huippumyyjä saanut kaupiteltua vaikka pullon mummun marjamehua; sen verran horjuvaa oli asiantuntemuksemme.

Tällaisia muistoja pilkahtelee olleista ja menneistä. Mutta välillä tekee aikajana sukkelan silmukan ja jo menneeksi ajateltu asia tuppaa silmille hiukan erilaisena, vähän muunneltuna mutta rungoltaan samana.

<p>Rakastaja (1991)</p>

Rakastaja (1991)

Viime vuosituhannella, tarkemmin ottaen vuonna 1991 punaposkiset ja sirkkusilmäiset Angelika Meusel ja Kai Tanner ryhtyivät pää täristen vetämään Poriginal-galleriassa Rakastaja-näytelmää. Toki on kumpainenkin heistä edelleen sekä punaposkinen että sirkkusilmäinen, hiukan vain tuolloista patinoituneempana. Tämän ensimmäisen näytelmän mukaan teatteriryhmä sai myös nimensä, ehkä jopa pikkuisen vahingossa. Mutta mitäs, hyvä ja toimiva nimi se on ollut.

Nyt tämä samainen näytelmä saapuu lokakuun alkupäivinä takaisin Poriin, tällä kertaa Kehräämöön. Lauri Tilkanen tekee kaitsut ja Milla Kangas angelikat. Tai oikeammin sentään tekevät itsensä näköiset roolityöt, mutta hauska on nähdä onko esityksessä jäljellä vielä joitakin gallerian kaikuja.

Myös Vaginamonologit on tehnyt paluun Raksujen ohjelmistoon ja jatkaa nyt taas syksyn lehtien vähitellen kellastuessa. Edellisen kerran monologeja luettiin vuosituhannen vaihteen tienoilla, iltapuvuissa, kynttilöiden ja lampettien loisteessa.

Nykyversiossa juhlavaa koristelua on karisteltu pois itse asiaa kuitenkaan latistamatta: onhan se nyt vallan vietävän surkeaa, että edelleen ympäri maailmaa, joka puolella ja joka yhteiskuntaryhmässä naisten ja varsinkin nuorten tyttöjen asemassa on niin paljon korjattavaa että Vaginamonologien tekstit eivät vieläkään ole vanhentuneet.

Joka vanhoja muistaa, sitä tikulla silmään. Kas siinä kotimaista kahjokansanperinnettä edustava sananlasku jonka ideaa en ikinä ole ymmärtänyt. Silloin-tällöinen muistojen bulevardilla vaeltelu saa ymmärtämään miksi olemme sellaisia kuin meistä on kokemuksien ja tapahtumien kautta muovautunut. Muistoihin ei tietenkään ole hyvä jäädä vellomaan ja niissä alati kieriskelemään, matkan tulee jatkua joustavin askelin kunnes pää viimein kolahtaa siihen vihoviimeiseen päätyseinään.


Tiina - Vahtimestari oven ja köökin välissä

<p>Rappio - Tanssia Tähtisumun Alla (1993)</p>

Rappio - Tanssia Tähtisumun Alla (1993)